tulokset

Lauantai 19.2.2011 Neste Revonlahti rallisprint

Neste Revonlahti rallisprint ajettiin kirpeässä -19 asteen pakkasessa. Sen lisäksi tuuli oli pureva, joten kalusto oli kovilla. Heinua Racingin mitsu toimi kuitenkin hienosti ja tulokset olivat sen mukaiset. Kari ajoi lauantaina hienosti yleiskilpailun kolmanneksi. Tony taas sijoittui junioreiden yleiskilpailussa kuudenneksi.

Tulokset löytyvät täältä::  http://www.netikka.net/oopsware/Sprint211/LakSpr1902res.htm

Sunnuntai 20.2.2011 Jaresko rallisprint.

Sunnuntaina oli vuorossa Jaresko rallisprint Siikajoella. Rata oli sama kuin Lauantain kisassa, joten ajolinjat oli yöunien aikana hioutuneet kohdilleen ja parannusta sijoituksiin ja aikoihin odoteltiin. Kisa-aamu valkeni aurinkoisena ja pakkanenkin hellitti. Myös tuuli oli laantunut. Kisajärjestäjät olivat tehneet töitä koko yön radan kanssa ja rata olikin mainiossa kunnossa. Kari paransi aikaansa reilusti ensimmäisellä kierroksella lauantaihin verrattuna. Toisen kierroksen "ehkä yliyrittäminen" kostautui penkkojen levittämiseen. Sijoitus oli kuitenkin hienosti yleiskilpailun neljäs.
Tonylla oli samanlaisia leveitä ajolinjoja. Tuloksena kuitenki hieman lauantaita parempi Junioreiden yleiskilpailun viides.

Tulokset löytyvät täältä::  http://www.netikka.net/oopsware/Sprint211/SiiMUspr2002res.htm

leveat_linjat

"leveät linjat näkyvät"


KHT-Välitys Oy LC Clean Pakkala Motorsport Kokkolan Öljytukku Oy MeCarLoS AbPicanteKuljetus Anias K Oy PetenPutki Kiinteistö Oy Ahertajantie 1 Aholan Turkis Oy Rengas-Kotkat LAD Service